Kämpän historia

MEIDAN KÄMPPÄMME — kämppämme historia

Ajatus omasta retkikämpästä syntyi luonnollisesti heti kun lippukuntamme sai lahjoituksena hienon maa-alueen Suolikkaalta. Kun sanottuna vuonna ei lippukunnalla ollut kuitenkaan varoja kämpän rakentamiseen käytettiin Suolikkaan niemeä retkeilypaikkana.

Suolikkaan niemen muodostuessa yhä keskeisemmäksi paikaksi lippukunnan toiminnassa retkien ja leirien paikkana alkoi lähes jokaisen pojan mielessä elää ajatus omasta kämpästä, johon kylminä ja sateisilla päivinä voisi linnoittautua. Jokaisella oli mahdollisuus kantaa kortensa kekoon, tuomalla mahdollisimman paljon keräämiään lehtitilauksia. Innostus oli todella korkealla ja nousi jatkuvasti, mitä lähemmäs tavoitetta saavuttiin.

Syksyllä 1963, neljä vuotta retkialueen saamisesta, suoritti Mara lopullisen aluetarkastelun ja päätyi paikkaan, jossa kämppämme nyt sijaitsee. Rakennusmestari Lauri Leppänen oli jo vuonna 1960 tehnyt meille kolmekin luonnosta retkikämppäämme varten. Mutta lopullinen luonnos syntyi keväällä 1963 Maran toimesta. Suunnitelma hyväksyttiin ja ryhdyttiin tutkimaan tapaa millä toiveemme saataisiin toteutettua. Lähetimme syksyllä tarjouspyyntöjä. Saatuamme vastaukset suoritimme niiden perusteella tilauksen. Veistetyt hirret ja tarvittava puutavara tilattiin Alajärveltä, Pohjanmaalta.

Vihdoin helmikuussa 1964 saapuivat kämpän hirret rekka-autolla maantienlaitaan josta ne traktorin voimalla siirrettiin niemellemme. Hirret ja puutavara pinottiin kieroutumisen estämiseksi hyviin pinoihin, joissa ne odottivat kevättä ja rakennusmiehiä. Rakentajaksi otimme Jussi Halttusen Vihdistä, joka sitten nostikin kämppämme kesän aikana asuttavaan kuntoon. Monet johtajista ja pojista olivat mukana talkoissa, joissa kuljetettiin rakennusmateriaalia niemellemme ennen kuin heinäkuussa 1964 saatoimme todeta rakennusmiesten onnistuneen kokoamaan hirsipinosta todella mukavan näköisen saunakämpän. Suuri haave omasta kämpästä oli muuttunut todeksi.

Virallisten avajaisten ja siunaustilaisuuden jälkeen alettiin todenteolla kunnostamaan ympäristöä. Niissä merkeissä pidettiin leiri 24.-31.8.64 ja innokkaimmat saapuivat jo paria päivää ennen. Aluksi todettiin, että kaikki se maa, mikä kämpän alta oli kaivettu oli nyt kämpän takana suurena kasana, aina räystääseen asti ulottuvalla. Kämppä oli rinteessä jonka vuoksi toinen pää kämpästä oli korkealla ja toinen taas maan sisään kaivettuna. Siispä ensin kaivettiin koko kämppä esiin. Maata kuljetettiin kantamalla ympäri niemeä ja uusia tasaisia telttapaikkoja ilmestyi sen tuloksena sinne tänne. Suuria tasaisia kiviä kuljetettiin portaiksi, joita pitkin saattoi saunasta juosta vilvoittavaan järveen. Roskia poltettiin, tasoiteltiin maata ja kaiken lomassa istuttiin saunassa nauttimassa oman kämpän löylyistä.

Kämppä tarjosi todella kotoisen suojan syksyn sateilta ja talven kylmältä. Jopa niin kotoisan, että maastossa yöpyminen ja metsässä samoaminen alkoi tuntua varsin oudolta. Kukaan ei enää halunnut värjötellä kylmässä laavussa tai saada silmiään punaisiksi Maran aina niin savuisessa umpilaavussa. Ei, kaikki halusivat takan lämpöön ja hirsien suojaan. Saunakämppäinnostus oli valloittanut joka pojan niin Hesassa kuin Mosassakin. Kilvan varattiin kämppää viikonlopuiksi ja toisinaan oli kämppä niin täynnä, että sen täydemmäksi ei tule. Tuntuu jopa siltä, että innokkaimmat eivät olleet kotona muuta kuin uusia eväitä hakemassa.

Vaikka kämppä näennäisesti olikin valmis rakennusmiesten lähdettyä ei sieltä korjaaminen, parantaminen ja kaikenlainen pikku näpertely loppunut. Aina oli jotain puuhaa. Välillä se muistutti lähinnä puusepänverstasta, kun kirveet heiluivat ja lastut sinkoilivat ympäriinsä. Tarvittiinhan toki kämppään penkkejä. Siihen tarkoitukseen ei mikä tahansa kelo kelvannut, vaan monien viikonloppujen aherruksena raahattiin Pöksyhaaran purosta nostetut komeat pölkyt niemelle ja annettiin kuivua. Sitten ne muotoillaan muistuttamaan penkkejä. Seiniä tukittiin kun huomattiin etteivät sukat pysyneet jalassa, kun joka hirreraosta tuuli raikkaasti.

Tammikuussa 2.-6. päivinä 1965 sai kämppä kunnian ottaa vastaan HePP:n runkokurssilaiset, johtajinaan Kale, Mara ja Veka. Muistona kurssista roikkuu seinällä komea tervaspölkky.

Vuoden 1965 jälkeen ei enää omia leirejä pidetty Suolikkaalla, mutta seurakunnan leirit käyttivät hyväkseen saunan suomia mahdollisuuksia.

Pian huomattiin. ettei mikään ole ikuista, ei myöskään saunan kiuas. Ilmeisesti se oli saanut tarpeekseen vaatimuksesta 120 °C tai ei mitään, ja painui kasaan, lopetti vetämisen ja lämmittämisen. Kauan se kyllä sitä rääkkiä kestikin, mutta viisi vuotta oli oleva sen ikä. Täytyi siis hankkia uusi, mutta millainen. Pulma ratkaistiin tekemällä se itse, silloinhan siitä tulisi sellainen. joka täyttäisi saunalle jo korkeiksi muodostuneet vaatimukset. Asiassa onnistuttiinkin ja jälleen löylyä riitti.

Kämpän kunnosta pitivät huolta tehtävään valitut eräpoika-isännät ja epämääräinen joukko isännän apulaisia. Isännän tehtävät annettiin kämpän ahkerimmille käyttäjille. Hehän siellä useimmiten olivat tilannetta tarkkailemassa. Hansky ja Baby pitivät huolen monen vuoden ajan siitä, että kaasua riitti, puita tehtiin, lyhdyn lasit pysyivät ehjinä ja puhdistettiin ja että kämppä muutenkin pysyi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Puutalkoot muodostivatkin syksyn toiminnasta kohokohdan. Silloin isäntä hankki moottorisahan ja suuren joukon koloissaan piileviä poikia. Tosin ei heitä juuri silloin tahonut tavoittaa, mutta ahkerimmat suuntasivat kulkunsa kohti luontoa. Metsä raikui, moottorisaha pauhasi ja puuta alkoi tulla venelastittain kämpän eteen. Vielä aamuyöllä saattoi kuulua moottorisahan pauhu. Kun aikansa oli touhuttu, usein koko yökin oli kämpän alus täynnä valmiiksi sahattua polttopuuta. Talvella ei tarvinnut muuta kuin ottaa valmiiksi sahatut pöllit ja halkoa ne. Oli miellyttävää selvitä talvella nopeasti tarvittavista polttopuista saadakseen nauttia kämpän lämmöstä.

Aika kuluu, vuodet vaihtuvat ja niin vaihtuivat kämpän isännätkin. Uudet pojat saivat ottaa paikan niiltä, jotka pikkuhiljaa siirtyivät syrjään ahkerimpien käyttäjien paikalta. Yhä se uhoo lämpöään ja antaa suojan sateelta ja tuulelta. Erään negatiivisen asian se on myös saanut aikaan. Enää ei tahdo niin helposti saada ketään retkelle laavulle tai teltalle. Ei, täytyy olla pehmeä vuode, lämmin sauna, suojaavat hirsiseinät ja konetulet ennen kuin saa vartion innostumaan retkeilystä. Kaiken sen ja paljon paljon muuta antaa Suolikkaan kämppämme. Siellä tavataan, ystävystytään, vietetään mukavia hetkiä ja siellä muistellaan unohtumattomia yhdessäolon hetkiä, mukavia tapauksia, takkailtoja hiipuavan hiilloksen ääressä. Siellä todella eletään ja koetaan kaikkea sitä minkä voi kokea vain toverijoukossa luonnon keskellä, mutta turvallisesti kämpän lämpimässä.

Kippari (Seppo Skippari)

 

Lepattava Liekki 2/1972

Sunnuntaina 23.5.1976 oli vain savuavat rauniot jäljellä monelle Versoveikolle niin (Lituksi tulleesta retkikämpästämme. Kaksitoista vuotta ehti hirsinen kämppämme suoda suoian retkillämme Suolikkaan maastossa. Tästä ikävästä mieliämme järkyttäneestä tapauksesta kertoi pieni sanomalehtiuutinen 24.5. näin

 

Viidelle pojalle vammoja majapalossa

KARKKILA (HS) Bensiinillä tulta sytyttäneet partiolaiset saivat pahoja vammoja Vihdissä sunnuntain vastaisena yönä.
Viitisentoista helsinkiläistä partiolaista oli sytyttämässä tulta majansa takkaan Vihdin Ollilan kylässä. Sytykkeenä käytettiin bensiiniä.
Viisi partiolaista sai vammoja. Pahimmin loukkaantui kolme 13-15-vuotiasta poikaa, jotka joutuivat hoidettaviksi Kirurgiseen sairaalaan.
Kenelläkään ei ole hengenvaaraa. Maja syttyi nopeasti ja paloi maan tasalle.

Suolikkaan uusi sauna

Kun tieto vanhan saunan palamisesta tuli oli seurauksena syvä masennus. Mielessä oli pitkään ajatus, että taitaa tässä partiopuuhassa olla parasta pysyä vain laavu- ja teltta-linjalla ja luopua kokonaan mukavuudenrakkautta lisäävistä kiinteistä asumuksista. Laavuajan vahingot kun olivat vain vähän palaneita monoja ja kärynneitä makuupussin jalkopäitä. Masennuksesta kuitenkin toivuttiin ja päätettiin yrittää uudelleen. Vanha sauna oli palvellut hyvin ja oli tyyliltään ja rakenteiltaan partiomaisen yksinkertainen. Siinä oli
kuitenkin eräitä puutteita, jotka uudessa saunassa tuli korjata. Jatkuva ongelmien ja vaikeuksien lähde oli ollut saunan yhteiskäyttö seurakunnan nuorten kanssa. Uudessa suunnitelmassa erotettiin sauna, pesuhuone ja pukuhuone kämppäosasta siten että niitä voidaan käyttää toisistaan riippumatta. Kämppään tuli näin pukuhuoneen kautta tapahtuvan kulun lisäksi erillinen ovi suoraan ulos. Samasta syystä vaihdettiin kämppä-osan ja saunan paikkoja keskenään niin että sauna tuli rakennuksen nuorten kämpän puoleiselle sivulle. Vanhasta saunasta puuttui kämpän puolelta keittiö. Keittiön virkaa toimitti järvenpohjasta nostetun pöllin sisään upotettu nestekaasukeitin. Uuteen kämppään varattiin paikka pienelle tiskipöydälle ja sen yläpuolella olevalle astiakaapille.

Näillä korjauksilla saunan suunnitelmat alkoivat hahmottua. Uudesta rakennuksesta tuli hieman edeltäjäänsä suurempi. Se päätettiin rakentaa vanhalle paikalle, jolloin samalla saatiin piiloon vanhat rauniot. Paikkahan oli osoittautunut sopivaksi vuosien varrella. Rakennusmateriaalina päätettiin käyttää sahattua hirttä kuten vanhassakin saunassa. Hirsityöstä, muusta puutavarasta ja ovista ja ikkunoista pyydettiin tarjoukset ja neuvottelujen jälkeen sauna tilattiin Vesa Syrjälältä Länsikylän Lehtimäeltä
19.2.1977.

Rakennusmateriaali oli tarkoitus kuljettaa jäitä myöten paikalle. Useista yrityksistä ja jäätien polkemisesta huolimatta ei kukaan traktorinkuljettaja uskaltautunut jäälle. Materiaalin kuljetus jäi siten kevääseen ja aiheutti suurimman vaivan koko rakentamisessa. Kuudesta 200 litran tynnyristä rakennettiin tukeva lautta. Lisäksi Simpen faija toi jostain Lohjalta tilavan alumiinilotjan, joka oli erinomainen varsinkin hiekan kuljetuksessa. Näillä välineillä sekä lippukunnan vanhalla soutuveneellä ja parilla lainatulla perämoottorilla siirrettiin rakennusmateriaali ystävällisen naapurimme Takan pihasta rakennuspaikalle Suolikkaan Kotkannokkaan. Rahtausurakka tehtiin talkoilla ja töitä riitti.

Rakennustyön suorittajaksi saimme monitaitoisen Martti Raitasen Padasjoelta. Apunaan hänellä oli osan aikaa poikansa sekä talkooporukka. Harjakaiset pidettiin 11.6.1977 ja saunassa saunottiin ensimmäisen kerran 8.7.1977. Varsinaisen rakennustyönjälkeen on tehty omin voimin pieniä viimeistelyjä ja niinpä niitä on vielä nytkin vähän tekemättä. Sauna vihittiin juhlallisesti käyttöön keväällä 27.5.1978. Yhteenvetona voidaan todeta että uusi sauna on toiminut odotusten mukaisesti ja tarjonnut makoisat löylyt niin partiolaisille kuin seurakunnan nuorillekin. Kämpän puolella taas monet ovat saaneet suojan kylmää ja sadetta vastaan. Ahtautumisennätys saavutettiin kait Versopartiolaisten partiotaitokilpailuissa 28.-30.10.1977, jolloin osa porukkaa nukkui jopa vintillä.

Mara (Martti Salmensaari)